Minua ei kaivata

Moikku!

Minulla on ihan mukavan verran ystäviä, mutta he eivät usein ole ystäviä, vain kavereita. Minusta tuntuu jopa, että nettikaverini ovat tärkeämpiä minulle. He ymmärrät minua ja ovat todella ystävällisiä, mutta välillä heidänkin kanssa tulee olo, että olen unohdettu, että olen se "varakamu", jonka puoleen käännytään vain silloin, kun ei ole muitakaan. 

Varsinkin irl kavereideni kanssa se on huomattavaa. Kerran olin melkein koko puolituntisen välitunnin yksin, vain siksi, että kaksi luokkalaistani tyttöä olivat kahdestaan ja toiset kaksi myös. Vuotta vanhemmat kaverit olivat juuri edellisenä päivänä sanoneet, että haluaisivat viettää enemmän aikaa neljästään, eli ei minun kanssani eikä parhaimman ystäväni, joka ei nyt niin paras ole, mutta kuitenkin ystävä, kanssa. 

Joskus, kun sitten olen välitunneilla toisten kanssa tuntuu, että olen se kolmas pyörä, se jota ei viitsitä pyytää poistumaan, vaikka haluaisikin. 

Siksi olenkin usein yksinäinen, silloin, kun joku tulee kysymään haluaisinko antaa heille kouluissa vauhtia tai, että haluaisinko mukaan leikkimään, kysyjä on usein nuorempi. Usein, jos olen yksin minulta ei edes kysytä haluaisinko mukaan. Nähdään kyllä, että olen yksikseni, mutta ei uskalleta tai haluta tulla kysymään. Jopa ystäväni jätti minut yksikseni, hän kertoi nähneensä minut yksin, mutta ei tullut kysymään, sillä halusi olla vain toisen luokkalaiseni kanssa. 

Ystäväni, hän joka ainoana on usein kanssani, on minulle todella tärkeä. Ja toisin kuin tekstissä korostin, hän on kanssani monesti. Sekä muut luokkalaiseni, vaikka he enemmän viettävät aikaa muiden ystäviensä ja kavereidensa kanssa, minulta muistetaan kysyä haluaisinko minä olla heidän kanssansa. Varsinkin silloin, kun heillä ei ole mitään vain heidän juttua. 

Toivoisin, että minua muistettaisiin enemmän, minulle laitettaisiin Snapchatissa, snappeja tai chatteja, WhatsAppissa viestejä ja kaikella muulla tavalla pidettäisiin, edes heikosti, yhteyttä, niin että voin tuntea ystävieni ja kavereideni välittävän minusta, sillä tällä hetkellä varmaan eniten viestejä minulle laittava henkilö on äitini, jonka viestit ovat useimmin "syömään", "Hae pyykit", tai muita kutsuja tai käskyjä, joita saa vanhemmilta.


Vinja xxxxx

Kommentit

  1. Uusi blogaaja, ihanaa! Tosi harmi, että sä oot yksinäinen. Oon kuitenkin ihan varma, että kyllä se sun paras kaveri susta oikeesti pitää, se on vaan ehkä vähän huono näyttämään sen. Tsemppiä elämään joka tapauksessa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit