Iloa surun keskellä

Tämä yrittää kertoa ilosta joka kuplii sisälläni useimmin, vaikka kerronkin olevani yksinäinen ja apua kaipaava, vaikken oikeasti edes paljoa kaipaa sitä, olen tottunut olemaan sellainen kuin olen, välillä elämä on vain liian epäreilua ja täyteleistä, joten yritän jotenkin purkaa sitä johonkin ja tämä blogi oikeastaan on siihen tarkoitukseen täydellinen. 

Olen siis oikeastaan iloinen ja positiivinen ihminen. Pärjään koulussa kenties liian hyvin, mutta minua ei piikitellä siitä aivan yhtä usein nykyään. Luokkani on mukava ja yhteistyö sujuu hyvin, jos on pakko ja vapaaehtoisestikin. Myös joskus muulloinkin "vedämme yhtä köyttä". 

Kavereita minulla on ja kaksi hyvää ystävää. Vietämme aikaa yhdessä aika vähän vapaa-ajalla, mutta se voi johtua siitäkin ettei kukaan meistä muutenkaan vietä vapaa-ajalla aikaa muiden kanssa.

Minulla on ihana perhe, jota rakastan, vaikkakin osaan olla oikea äkäpussi monestikin. Perheeni kuitenkin tietää, että se on tärkeä minulle, joten se ei niin kovasti heitä haittaa.

Elämäni on oikeastaan mielestäni täydellinen. Pieni kiusatun rooli ja yksin olo ei edes aina haittaa, sillä useimmin jopa kaipaan yksinäisyyttä, jonka pelkään kyllä johtavan lopulliseen yksinäisyyteen, mutta osaan kyllä olla sosiaalinen ja viettää ihan huvin vuoksi aikaa kavereiden kanssa, vaikka olisinkin viettänyt heidän kanssaan paljon aikaa, joten ei sekään pelko kovin suurella todennäköisyydellä toteudu.

En oikein tiedä mitä tällä lyhyellä postauksella yritän kertoa, mutta toivon mukaan ymmärrätte, että sanomani oli kertoa tyytyväisyydestä, jota tekin varmasti jossain syvällä tunnette, vaikka koko maailma tuntuu olevan vastaan.

Vinja xxxxx